Yhdistystoimintaa yhteiseksi hyväksi

Suomi on yhdistysten maa. Moni urheiluseura, harrastus- ja aktiviteettijärjestö toimii vapaaehtoisvoimin ja nämä seurayhdistykset ylläpitävät osaltaan monen paikkakuntalaisen harrastus- ja virkistystoimintaa ilman, että moni meistä tulee ajatelleeksikaan taustalla tehtyjä talkootunteja.

Kylmäkosken Veikot ry eli Kylve on yli 100-vuotias seura, joka on perustettu mahdollistamaan ja edistämään alueen liikuntaharrastusta. Toiminta perustuu tänäkin päivänä pitkälti vapaaehtoisiin aktiiveihin, jotka hoitavat kenttien ja ratojen kunnossapitoa, välineistön huoltoa, ohjaamista ja valmentamista sekä monia muita yhdistyksen lakisääteisiäkin asioita.  

Pitkän linjan kylveläinen, yhdistyksen varapuheenjohtaja Tero Raittinen kertoo Kylven olevan paikalliselle urheilulle suhteellisen pieni seura, mutta juuri urheilupaikkojen kunnossapidossa seura on lähialueella melko iso tekijä muunmuassa frisbeeradan kunnossapidossa ja latureittien hoitamisessa. Hyvä porukka ja halu harrastaa lähellä olevassa seurassa pitävät miehen edelleen mukana seuratoiminnassa.

Yhdistystoiminnan vaatimukset mm. seuratoimijoiden kulukorvausten maksamisessa ja osa-aikaisten työntekijöiden mahdollisessa palkkaamisessa edellyttävät asiantuntijuutta. Yhdistyksiä kun koskevat periaatteessa samat vaatimukset kuin yrityksiäkin, mitä tulee esimerkiksi taloushallinnon hoitamiseen, korvausten maksamiseen ja henkilötietosuojaan liittyvissä asioissa.

Myös Kylvessä on monien muiden yhdistysten tapaan aika-ajoin pohdittu resurssien riittävyyttä. Uutta talkooporukkaa on nykyään vaikea saada mukaan, jolloin joudutaan miettimään uusia toimintatapoja ja yhdistyksen talouden riittävyyttä mahdollisesti osatoimintojen ulkoistamiseksi. Toisaalta myös yhdistyksiä tulee kehittää ja seurata uusien kiinnostavien lajien kehittymistä. Kylve on saanut uusia harrastajia mukaan frisbeegolfiin, joka onkin kasvava laji koko Suomessa.

Tulevaisuus näyttää, missä määrin urheiluseuroja pystytään tulevaisuudessa pyörittämään talkoovoimin ja miten esimerkiksi digitalisaatiota voidaan hyödyntää yhdistysten toiminnassa. Joka tapauksessa urheiluyhdistyksillä on tärkeä alueellinen rooli lasten harrastustoiminnan ja alueen asukkaiden vapaa-ajan harrasteiden mahdollistamisessa.